Lapin Panimolla aukeaa tänään kesäterassi
Teollisuusalueella sijaitsevan panimomme edustalla avattiin tänään terassi, jota ei kenenkään oluen ystävän kannata ohittaa.
Saatavilla tuoreita oluita suoraan hanasta, viiniä, virvoitusjuomia. Silloin tällöin myös vierailevien pienpanimoiden juomia.
Lapin Suvi Light Pils 2,5 % on mustikkainen ja raikas janojuoma.
Pysähdy aitoon ja teeskentelemättömään ympäristöön pikku keitaallemme nauttimaan myös muita lähituottajien herkkuja, kuten Kaamos kahvipaahtimon kahvia ja Arctic Icen jätskiä.
Turisteille panimon ja naapuruston yritysten arkinen meininki avaavat näkymät Rovaniemen tavalliseen elämänmenoon. Elämys sekin!
Terassi avoinna avausviikolla arkisin klo 9 -19, perjantaina klo 21 asti.
Seuraa aukioloaikoja somessa, voivat vaihdella sään mukaan.
Panimopuodista kotiinviemiset
Terassilta ei tarvitse lähteä tyhjin käsin, sillä panimopuoti on aivan oven takana.
Sieltä tehtaanmyymälän hintaan oluet kätevästi kotiin.
Tonkka on kevään hittituote. 3 litraa tuoretta olutta suoraan tankista.
Muita uutisia
Paihalas Tasting -tilaisuus perjantaina 8.5. klo 17:00
Tastingissa pääset maistamaan kuutta erilaista pohjoisen villiolutta Paihalaksen perustajan Samulin johdolla. Samalla avataan oluiden valmistusta alusta loppuun: mitä tynnyrikypsytys tekee oluelle, miten eri tynnyreistä rakennetaan sekoittamalla tasapainoinen olut ja miten villiyrtit ja marjat vaikuttavat lopputulokseen.
Rovaniemellä on avattu Suomen pohjoisin pienpanimo-oluiden kauppa
Pienpanimo-oluiden kauppa on avattu Rovaniemellä Lapin Panimon tiloissa. Tarjolla on kotimaisten pienpanimoiden harvinaisuuksia, joita ei marketeista löydä.
